Old Japanese saying: Fall seven, rise eight.
Oppiminen ei tietenkään oo pelkkää yrittämistä. Mun mielestä on tärkeetä, että jos haluat olla huippu jossakin, on sun haluttava mennä sitä kohti. Tavoite ja unelma on sellainen, mitä jokaisen pitäisi aina aika ajoin miettiä. Monelle elämän suurin tavoite on olla onnellinen, mutta etsitkö sitä jostain vai mitäs jos vaan nauttisit matkasta. Tähän sopii hyvin jonkun viisaan lausahdus 'Life is what happens to you while you are busy making other plans'. Mulle esimerkiksi tää koulutus on yksi unelma. On asioita tosin mitkä tapahtuu "ennen aikojaan", niin kuin tämä, sillä en alkuun meinannut vielä tänä vuonna hakea. Pääsykokeisiin lukiessa tuli kuitenkin sellanen fiilis, että tonne on nyt vaan pakko päästä mukaan. Nautin ihan älyttömästi, ja suurin syy siihen on se, että oon mielettömän innoissani tästä kaikesta uuden oppimisesta. Aihe kiinnostaa, uuden oppiminen saa mut innostumaan, tulee jotain kiinnostavaa vastaan, innostun hieman lisää ja positiivinen oravanpyörä on valmis. Pitää toki muistaa niitä tavoitteita ja unelmia päivittää. Kun on jokin iso unelma, pitäisi tehdä päivittäin pieniä valintoja sen mukaan, että pääsee kohti välimatkan tavoitteita ja kohti isoa unelmaa.
Mitä muuta se oppiminen sitten on, jos on jo tavoite ja/tai unelma, sekä mielenkiintoinen aihe mikä inspiroi. Mun mielestä oppiminen on parhaillaan myös sitä, että se sun ympäristö tukee sua siinä mitä sä teet. Kuuntelin podcastin aiheesta 'The Key To a Better Learning Culture'. Siinä kaksi Learner Lab -podcastin pitäjää (on muuten älyttömän mielenkiintosia aiheita) haastatteli jenkkiyliopiston lentopallojoukkueen kapteenia ja valmentajaa. Heidän sijoitus oli pitkään tilastojen häntäpäässä ja uuden valmentajan myötä tuo joukkue nousi sarjataulukossa sijalle 2. Tämä ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla, ja syy menestykseen, ei lähtökohtaisesti ollut pelitavan muuttaminen tai parempi pelaaminen. Uuden valmentajan suurin tavoite oli rakentaa joukkueen sisälle 'psykologinen turvallisuuden tunne', vaikea suomentaa, mutta viereisessä kuvassa siihen viittaus. Tavoite oli luoda ympäristö, missä saa olla oma itsensä, epäonnistua, ottaa riskejä, kysyä kysymyksiä ja nostaa epäkohtia esille.
Tämän avulla joukkue oli yhtenäinen ja he kokivat, että tekevät samojen tavoitteiden eteen töitä, yhdessä. Oppimista tapahtui turvallisessa ympäristössä, mikä ruokkii mielenkiintoa ja antaa sisältöä jo opittuun asiaan, taas yksi positiivinen oravanpyörä. Turvallisen ympäristön luominen ei ole helppo asia, eikä tapahdu hetkessä, mutta jostain on kuitenkin aloitettava. Mieleeni nousee eräs esimerkki, missä erään tutkinnon aloituspuheenvuorossa eräs kouluttaja lausui maagiset sanat (vapaa lainaus) 'Näiden seinien sisäpuolella puhutut henkilökohtaiset asiat jäävät tänne'. Tuo lause loi ryhmään heti turvallisuudentunnetta siitä, että voi sanoa oikean mielipiteensä - pelkäämättä, voi tuoda omat ajatukset esille - tuntematta itseään tyhmäksi, voi kysyä kysymyksen - sillä ehkä joku muukin haluaa siihen vastauksen ja voin olla oma itseni - olla innoissani tästä kaikesta uuden oppimisesta.
Miten sitten tulla huippuosaajaksi? Pitääkö olla lahjakas?
Kirjassa Grit viitataan sanaan lahjakas englanninkielisillä sanoilla talented ja gifted, suomeksi on vain sana lahjakas. Voit siis olla jossakin lahjakas, sillä se on sun perimässä, sait sen syntymälahjaksi. Voit myös olla lahjakas, sillä teit sen eteen töitä ja halusit tulla paremmaksi. On olemassa tiettyjä ulkoisia piirteitä, miltä esimerkiksi lahjakas koripalloilija näyttää: pitkä, ulottuva ja urheilullinen. Nämä kaikki on kuitenkin asioita, mitkä eivät yksinään riitä siihen, tuleeko susta joskus ammattilainen juuri koripallossa. Pelaajan on oltava valmis tekemään töitä. On pelaajia, joilla perimän suoma lahjakkuus on olemassa, mutta he eivät ole valmiita
trainugly.com |
"As much as talent counts, efforts counts twice." - Angela Duckworth
Olen siis sitä mieltä, että ei pidä välttämättä olla perinnöllisesti lahjakas tullakseen huippuosaajaksi. Huipuksi tuleminen on jotakin mikä vaatii työtä ja sitä, että jaksaa kehittää omaa osaamista ja osaamattomuutta uudelle levelille. On tärkeää, että oppii käsittelemään vastoinkäymisiä ja haasteita, opettelee ottamaan palautetta vastaan ja pitää omat tavoitteet korkealla. Ei voi olettaa olevansa valmis ja täydellinen, #neverstoplearning. Jos miettii koripalloilijaa, lahjakkuus on paljon muutakin kuin olla hyvä pelaamaan juuri koripalloa. Pelistä analysoidaan lahjakkuuksien osalta moniakin asioita: osaatko syöttää, heittää, viimeistellä lay upin, puolustaa yksilönä tai joukkueena. Miten sujuu skriinipeli tai osaatko lukea minne levypallo pomppii. Kaikki nämä ovat täysin opeteltavissa olevia asioita, mutta jos jo jossakin osa-alueella on hyvä, tai kenties lahjakas, jää opeteltavaa vähemmän. Isoksi asiaksi nousee se, oletko valmis tekemään töitä vai luovutatko helposti. Pelaaja voi olla urheilullisesti lahjakas, mutta koripallon oppimiseen pitää käyttää työtunteja, hän saattaa olla hyvä joukkuepelaaja, mutta 'mä osaan tän'-asenne puuttuu kokonaan, sitäkin pitää pyrkiä kehittämään.
'We all need small wins' (Duckworth). Tavoitteet pitää olla saavutettavissa, sillä on tärkeää saada onnistumisia matkan varrella kohti huippua ja unelmaa. Jos itselleen asettaa vain yhden mahdottoman unelman, eikä mieti matkaa sinne, on vaikea tietää onko edes menossa oikeaan suuntaan. Unelma pitäisi osata pilkkoa pienemmiksi tavoitteiksi, näille tavoitteille tulisi luoda pienet portaat ja niitä portaita voi sitten lähteä kiipeämään.
Ei meillä valmentajilla kovin helppo homma ole, kun halutaan tehdä uusia talentteja ja tukea lahjakkuuksien kasvua. Mutta on tää aika siistiä, kun jokainen pelaaja, peli, treeni, pelitilanne, keskustelu ja muu kanssakäyminen on niitä hetkiä, jolloin jokainen meistä voi oppia jotakin. Sain muutama viikko sitten, ensimmäistä kertaa ikinä palautetta omista tavoistani valmentaa. Tuli sellainen olo, että 'okei, joo, kerro lisää ja joko pääsee kokeilemaan'. Kai tää on sitä parasta oppimista kun on vaan ihan innoissaan kaikesta ja haluaa tulla paremmaksi. "Tell them what you know. So they know it too" (Duckworth). On myös älyttömän tärkeää se, että me valmentajat osataan kertoa asioita ääneen, eikä oleteta, että kyllähän ne tän tietää. Toisaalta ammattitaitoa on tunnistetaan yksilökohtaisesti se, miten pitkälle voi pelaajan kanssa mennä kysymysten avulla, eikä aina antaa valmiita vastuksia, antaa heidän itse oppia. Ja tottakai sitten tulee se joku ja näyttää tämän videon (Carol Dweck - A Study on Praise and Mindsets) missä avataan Carol Dweckin tutkimusta siitä minkälainen vaikutus kehuilla on nuoreen oppijaan. Pitää siis vielä miettiä mitä sanoo ja miten sen sanoo.
Niin ja sitten vielä takas siihen lahjakkuuteen. Ei, meistä kaikista ei tuu NBA/WNBA-pelaajia vaikka me sitä kuinka tahdottais ja tehtäis sen eteen töitä. Mutta se on kai tän homman (elämä) juttu, että ei voi vaan päättää mitä kenestäkin tulee. Eikä Markkasestakaan vielä juniorina tiedetty, että siitä tulee NBA:n uusi supertähti, ja siellä se nyt silti pelaa. Markkasenkin tarinaan kuuluu tuuria, onnistumisia, epäonnistumisia, työtä ja oikeita ihmisiä ympärille, unelmia unohtamatta.
Vielä muutama sana 'gritistä'. On tärkeää ymmärtää, että sitä voi kasvattaa, tarvitset mielenkiinnon kohteen, harjoittelua, tavoitteen ja hieman toivoa. Jos menettää toivonsa, voi menettää kaiken muunkin.
"My advice for you is, figure out what you enjoy doing most in life, and then try to do it full-time. Life is short. Follow your passion." -Will Shortz
PS. Grittiä lukiessani ja podcasteja kuunnellessa, esiin nousi eräs kirja jonka aion seuraavaksi lukea. Etsin sen netistä ja kannen nähtyäni tajusin, että sehän jaettiin meille HKVT:n ensimmäisenä päivänä: Culture Code by Daniel Coyle. Ja sivusto trainugly.com on muuten sellainen inspiraation lähde, että oksat pois!
PPS.Tässä yksi is.fi artikkeli siitä miten myös lahjakkuuksia voidaan pilata. 'Sen jälkeen kun katoaa ilo, häviää myös luovuus ja rohkeus tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, mihin vain parhaat pystyvät' (Aaltonen)