Whether you think you can, or think you can't - you're right.

Nyt ois sitten aika ensimmäisen sellaisen blogikirjoituksen, missä aihe on saatu ulkopuolelta. Yksi etätehtävistä HKVT:lle 2019, on lukea Angela Duckworthin kirja Grit - the power of passion and perseverance, ja tämän kirjan inspiroimana sitten kirjoittaa pohdiskeleva blogiteksti aiheesta: "Ajatuksia

oppimisesta, lahjakkuudesta ja huippuosaamisesta". Vain jo tuon otsikon lukeminen saa mut miettimään niin montaa asiaa, mitkä vaikuttavat osaamiseen ja oppimiseen. Nykyään on onneksi melko yleisesti se ajattelutapa, että muutkin kuin lahjakkaat ja talentit voi pärjätä. Mä olen mielestäni itse ollut aina se yksi ei niin lahjakas, ja silti päässyt jo nyt vaikka mihin elämässä. Tai mitä se lahjakas sitten on. . .no siitä myöhemmin. Uskon, että oman menestyksen "salaisuus" on juurikin tuo grit, eli vapaasti käännettynä sisu. Myös A. Duckworth viittaa suomalaiseen sisuun kirjan loppuvaiheilla ja kertoo siitä ylistävin sanoin, "Quite literally, sisu referes to the insides of a person, their guts.". Munaa pitää olla jos meinaa pärjätä, sitä sisua mikä pitää sut siinä moodissa, että jatkettava on koska tätä mä haluan. Ja vaikka joskus eteen ilmestyy isojakin esteitä, niin silti pitäis pystyä jatkamaan, ja oikeesti tehdä se työ mitä se unelma vaatii. En usko, että kenenkään suuren menestyjän (huippuosaajan) tie huipulle on ollut helppo, ei, enkä usko, että he just ois niitä huippuja jos kaikki ois aina ollut helppoa.

Old Japanese saying: Fall seven, rise eight.

Oppiminen ei tietenkään oo pelkkää yrittämistä. Mun mielestä on tärkeetä, että jos haluat olla huippu jossakin, on sun haluttava mennä sitä kohti. Tavoite ja unelma on sellainen, mitä jokaisen pitäisi aina aika ajoin miettiä. Monelle elämän suurin tavoite on olla onnellinen, mutta etsitkö sitä jostain vai mitäs jos vaan nauttisit matkasta. Tähän sopii hyvin jonkun viisaan lausahdus 'Life is what happens to you while you are busy making other plans'. Mulle esimerkiksi tää koulutus on yksi unelma. On asioita tosin mitkä tapahtuu "ennen aikojaan", niin kuin tämä, sillä en alkuun meinannut vielä tänä vuonna hakea. Pääsykokeisiin lukiessa tuli kuitenkin sellanen fiilis, että tonne on nyt vaan pakko päästä mukaan. Nautin ihan älyttömästi, ja suurin syy siihen on se, että oon mielettömän innoissani tästä kaikesta uuden oppimisesta. Aihe kiinnostaa, uuden oppiminen saa mut innostumaan, tulee jotain kiinnostavaa vastaan, innostun hieman lisää ja positiivinen oravanpyörä on valmis. Pitää toki muistaa niitä tavoitteita ja unelmia päivittää. Kun on jokin iso unelma, pitäisi tehdä päivittäin pieniä valintoja sen mukaan, että pääsee kohti välimatkan tavoitteita ja kohti isoa unelmaa.

Mitä muuta se oppiminen sitten on, jos on jo tavoite ja/tai unelma, sekä mielenkiintoinen aihe mikä inspiroi. Mun mielestä oppiminen on parhaillaan myös sitä, että se sun ympäristö tukee sua siinä mitä sä teet. Kuuntelin podcastin aiheesta 'The Key To a Better Learning Culture'. Siinä kaksi Learner Lab -podcastin pitäjää (on muuten älyttömän mielenkiintosia aiheita) haastatteli jenkkiyliopiston lentopallojoukkueen kapteenia ja valmentajaa. Heidän sijoitus oli pitkään tilastojen häntäpäässä ja uuden valmentajan myötä tuo joukkue nousi sarjataulukossa sijalle 2. Tämä ei tapahtunut vain sormia napsauttamalla, ja syy menestykseen, ei lähtökohtaisesti ollut pelitavan muuttaminen tai parempi pelaaminen. Uuden valmentajan suurin tavoite oli rakentaa joukkueen sisälle 'psykologinen turvallisuuden tunne', vaikea suomentaa, mutta viereisessä kuvassa siihen viittaus. Tavoite oli luoda ympäristö, missä saa olla oma itsensä, epäonnistua, ottaa riskejä, kysyä kysymyksiä ja nostaa epäkohtia esille.

Tämän avulla joukkue oli yhtenäinen ja he kokivat, että tekevät samojen tavoitteiden eteen töitä, yhdessä. Oppimista tapahtui turvallisessa ympäristössä, mikä ruokkii mielenkiintoa ja antaa sisältöä jo opittuun asiaan, taas yksi positiivinen oravanpyörä. Turvallisen ympäristön luominen ei ole helppo asia, eikä tapahdu hetkessä, mutta jostain on kuitenkin aloitettava. Mieleeni nousee eräs esimerkki, missä erään tutkinnon aloituspuheenvuorossa eräs kouluttaja lausui maagiset sanat (vapaa lainaus) 'Näiden seinien sisäpuolella puhutut henkilökohtaiset asiat jäävät tänne'. Tuo lause loi ryhmään heti turvallisuudentunnetta siitä, että voi sanoa oikean mielipiteensä - pelkäämättä, voi tuoda omat ajatukset esille - tuntematta itseään tyhmäksi, voi kysyä kysymyksen - sillä ehkä joku muukin haluaa siihen vastauksen ja voin olla oma itseni - olla innoissani tästä kaikesta uuden oppimisesta.

Miten sitten tulla huippuosaajaksi? Pitääkö olla lahjakas?
Kirjassa Grit viitataan sanaan lahjakas englanninkielisillä sanoilla talented ja gifted, suomeksi on vain sana lahjakas. Voit siis olla jossakin lahjakas, sillä se on sun perimässä, sait sen syntymälahjaksi. Voit myös olla lahjakas, sillä teit sen eteen töitä ja halusit tulla paremmaksi. On olemassa tiettyjä ulkoisia piirteitä, miltä esimerkiksi lahjakas koripalloilija näyttää: pitkä, ulottuva ja urheilullinen. Nämä kaikki on kuitenkin asioita, mitkä eivät yksinään riitä siihen, tuleeko susta joskus ammattilainen juuri koripallossa. Pelaajan on oltava valmis tekemään töitä. On pelaajia, joilla perimän suoma lahjakkuus on olemassa, mutta he eivät ole valmiita

trainugly.com

tekemään töitä sen eteen, että pääsisivät eteenpäin (fixed mindset). Kun taas moni joka ei ole synnynnäisesti niin lahjakas, voi olla kova tekemään töitä (growth mindset) ja tätä myötä nostamaan itsensä jopa talenttien joukkoon. Tuosta fixed/growth midset - ajatuksesta voisi kirjoittaa täysin oman blogikirjoituksen (ehkä sen teenkin), mutta jos kiinnostus heräsi, käy tutustumassa ainakin tähän Trevor Raganin videoon 'Growth Mindset Introduction: What it is, How it Works, and Why it Matters'.

"As much as talent counts, efforts counts twice." - Angela Duckworth

Olen siis sitä mieltä, että ei pidä välttämättä olla perinnöllisesti lahjakas tullakseen huippuosaajaksi. Huipuksi tuleminen on jotakin mikä vaatii työtä ja sitä, että jaksaa kehittää omaa osaamista ja osaamattomuutta uudelle levelille. On tärkeää, että oppii käsittelemään vastoinkäymisiä ja haasteita, opettelee ottamaan palautetta vastaan ja pitää omat tavoitteet korkealla. Ei voi olettaa olevansa valmis ja täydellinen, #neverstoplearning. Jos miettii koripalloilijaa, lahjakkuus on paljon muutakin kuin olla hyvä pelaamaan juuri koripalloa. Pelistä analysoidaan lahjakkuuksien osalta moniakin asioita: osaatko syöttää, heittää, viimeistellä lay upin, puolustaa yksilönä tai joukkueena. Miten sujuu skriinipeli tai osaatko lukea minne levypallo pomppii. Kaikki nämä ovat täysin opeteltavissa olevia asioita, mutta jos jo jossakin osa-alueella on hyvä, tai kenties lahjakas, jää opeteltavaa vähemmän. Isoksi asiaksi nousee se, oletko valmis tekemään töitä vai luovutatko helposti. Pelaaja voi olla urheilullisesti lahjakas, mutta koripallon oppimiseen pitää käyttää työtunteja, hän saattaa olla hyvä joukkuepelaaja, mutta 'mä osaan tän'-asenne puuttuu kokonaan, sitäkin pitää pyrkiä kehittämään.

'We all need small wins' (Duckworth). Tavoitteet pitää olla saavutettavissa, sillä on tärkeää saada onnistumisia matkan varrella kohti huippua ja unelmaa. Jos itselleen asettaa vain yhden mahdottoman unelman, eikä mieti matkaa sinne, on vaikea tietää onko edes menossa oikeaan suuntaan. Unelma pitäisi osata pilkkoa pienemmiksi tavoitteiksi, näille tavoitteille tulisi luoda pienet portaat ja niitä portaita voi sitten lähteä kiipeämään.

Ei meillä valmentajilla kovin helppo homma ole, kun halutaan tehdä uusia talentteja ja tukea lahjakkuuksien kasvua. Mutta on tää aika siistiä, kun jokainen pelaaja, peli, treeni, pelitilanne, keskustelu ja muu kanssakäyminen on niitä hetkiä, jolloin jokainen meistä voi oppia jotakin. Sain muutama viikko sitten, ensimmäistä kertaa ikinä palautetta omista tavoistani valmentaa. Tuli sellainen olo, että 'okei, joo, kerro lisää ja joko pääsee kokeilemaan'. Kai tää on sitä parasta oppimista kun on vaan ihan innoissaan kaikesta ja haluaa tulla paremmaksi. "Tell them what you know. So they know it too" (Duckworth). On myös älyttömän tärkeää se, että me valmentajat osataan kertoa asioita ääneen, eikä oleteta, että kyllähän ne tän tietää. Toisaalta ammattitaitoa on tunnistetaan yksilökohtaisesti se, miten pitkälle voi pelaajan kanssa mennä kysymysten avulla, eikä aina antaa valmiita vastuksia, antaa heidän itse oppia. Ja tottakai sitten tulee se joku ja näyttää tämän videon (Carol Dweck - A Study on Praise and Mindsets) missä avataan Carol Dweckin tutkimusta siitä minkälainen vaikutus kehuilla on nuoreen oppijaan. Pitää siis vielä miettiä mitä sanoo ja miten sen sanoo.

Niin ja sitten vielä takas siihen lahjakkuuteen. Ei, meistä kaikista ei tuu NBA/WNBA-pelaajia vaikka me sitä kuinka tahdottais ja tehtäis sen eteen töitä. Mutta se on kai tän homman (elämä) juttu, että ei voi vaan päättää mitä kenestäkin tulee. Eikä Markkasestakaan vielä juniorina tiedetty, että siitä tulee NBA:n uusi supertähti, ja siellä se nyt silti pelaa. Markkasenkin tarinaan kuuluu tuuria, onnistumisia, epäonnistumisia, työtä ja oikeita ihmisiä ympärille, unelmia unohtamatta.

Vielä muutama sana 'gritistä'. On tärkeää ymmärtää, että sitä voi kasvattaa, tarvitset mielenkiinnon kohteen, harjoittelua, tavoitteen ja hieman toivoa. Jos menettää toivonsa, voi menettää kaiken muunkin.

"My advice for you is, figure out what you enjoy doing most in life, and then try to do it full-time. Life is short. Follow your passion." -Will Shortz

PS. Grittiä lukiessani ja podcasteja kuunnellessa, esiin nousi eräs kirja jonka aion seuraavaksi lukea. Etsin sen netistä ja kannen nähtyäni tajusin, että sehän jaettiin meille HKVT:n ensimmäisenä päivänä: Culture Code by Daniel Coyle. Ja sivusto trainugly.com on muuten sellainen inspiraation lähde, että oksat pois!

PPS.Tässä yksi is.fi artikkeli siitä miten myös lahjakkuuksia voidaan pilata. 'Sen jälkeen kun katoaa ilo, häviää myös luovuus ja rohkeus tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, mihin vain parhaat pystyvät' (Aaltonen)

Ei enää vain tuomari vaan myös valmentaja.

Jos tämänkin blogin saisi taas heräteltyä henkiin..

Muutamia hyviä muistoja liittyy noihin vanhoihin teksteihin, ja sitten niistä tulee osasta vähän ahdistunutkin olo kun en enää olekaan siinä mukana missä aikaisemmin olin ja tavoitteet oli korkealla. Jos nyt joku ei tiedä, tai no kuka edes tietäisi kun en asiasta oo kovin paljoa puhunut. Lopetin tuomaroinnin kesän 2014 työtapaturman jälkeen. Satutin siis selkäni kesällä 2014 ja vasen jalka halvaantui välilevytyrän vuoksi. Siitä kaikesta selviäminen ja kentille palaaminen ei mennyt täysin suunnitelmien mukaisesti ja heitin pillin naulaan kesän 2015 päätteeksi. Ei se helppo päätös ollu, päin vastoin, olin monta vuotta elänyt ja hengittänyt tuomarointia. Suurin asia mikä mut tuosta hommasta ajoi pois, oli motivaatio, sitä ei enää samalla tavalla ollut. Peleihin oli vaikea lähteä ja koulutuksiin osallistuminen lähinnä ahdisti. Siispä päätös oli tehtävä ja tuomarointi pääsarjatasolla sai riittää. En tosin oo kokonaan jättänyt tuomarointia, toimin edelleen tuomareiden kouluttajana ja tälläkin kaudella on muutama peli tullut vihellettyä. Nyt mulla on kuitenkin uusi aikaa vievä harrastus: valmentaminen <3

Noin kolme kautta on nyt mennyt valmentaessa ja on tää pirun siistiä hommaa, näkee kun pelaajat kehittyy ja ite kehittyy siinä samalla! 'Moka on lahja', tän avulla uskallan tällä hetkellä kehittää omaa osaamistani valmentajana. Valmiiksi tässä hommassa ei tuu koskaan ja kun tätä tekee, huomaa kuinka vähän vasta osaa. Muutama kk sitten päätin haastaa itteeni ja omaa osaamistani oikein kunnolla ja hain Suomen Koripalloliiton Huippukoripallovalmentajatutkintoon ja pääsin mukaan! Meitä oli 36 hakijaa ja pääsykokeiden perusteella valittiin 18. Ryhmän kanssa oli jo yksi lähijakso ja oon kyllä niin fiiliksissä. Aivan mahtava porukka ja tutkinnon sisältö on jotain huikeeta, paljon saa töitä tehdä, mutta sitähän tässä haettiinkin! Tämänkin blogin elvyttämis-ajatus lähti siitä, että meidän etätehtävään #2 kuuluu kirjan "Grit" lukeminen ja siitä blogitekstin kirjoittaminen, sitä luvassa siis ehkä jo ensi viikolla. Ai niin, ens viikolla mennään myös U14 All Stars-leireille valmentamaan, aika jees!

PS. Mietin myös blogin nimen vaihtamista, mutta on tää valmentajanakin oleminen sääntöjen kanssa elämistä ;)

Eteenpäin on menty

Kyllä voi juokseminen tuntua hyvältä!

Nyt on taas muutama lenkki ja juoksutreeni enemmän takana. Askel ei paina enää niin kovin ja sykekin pysyy kohtuullisella tasolla, eteenpäin oon siis menny.

Aamulenkit siirsin tällä viikolla sisätiloihin. Oon semmonen vilukissa, että ulkona juoksemiseen pitää viileämmällä säällä taas totutella (alle 20'c :D). Ainakaan aamusin tuo ulkolenkki ei houkuttele kun on kuitenkin mahdollisuus juosta juoksumatolla, sisätiloissa. Matolla saa nopeutta säädeltyä tarkemmin ja myös piip-testin harjoittelu onnistuu mainiosti! Kuulokkeet korviin, puhelimestä FIBA:n Official Physical Fitness Test for Referees ja vauhti oikealle tasolle (lähtövauhti 8.4km/h). Ohjeiden mukaan vauhti nousee muutaman minuutin välein ja sillä mennään. Käännöksiähän tuossa ei tule kun matolla juoksee, mutta siihen oon sitten ottanut esim. vähän nousua juoksumattoon. Aika hyvän tuntuman siinä saa! Parasta on tietenkin jalkautua kentälle ja treenata oikealla alustalla, kyllä mä sinnekin vielä kerkeen ennen syyskuun testipäivää.

Motivaatio on kohdallaan tällä hetkellä ja se on kai yksi tärkeimmistä! Ei haittaa työaamuna 5:30 herääminen, jotta kerkee aamulenkille ennen töitä. En ois koskaan itestäni uskonu!

Homma ei kuitenkaan oo edelleenkään selvä. Eniten harmittaa sillon tällön palaavat hermosäryt, yleensä niitä tulee pitkän istumisen seuraksena tai rankan työvuoron jälkeen. Ei tuo selkä siis täysin kunnossa oo, eikä varmaan koskaan tuukkaan. Treeniä treeniä ja lihashuoltoa! Venyttelyä en kertaakaan saa unohtaa ja mitä ikinä treenaan niin vatsalihasliikkeet pitää muistaa tehdä, aina. Kävin tuossa viikko sitten hierojallakin ja ai että kun oli jumissa jalan lihakset. Nyt ne on irti ja seuraava hieronta jo ens viikolla, että pysyy kintut kunnossa. Jos kauden aikana taas sen yhden kerran kuukaudessa kävis hierottavana ja siihen oma lihashuolto ni hyvä tulee!

Askel kerrallaan

Moi.

Pitkästä aikaa ajattelin purkaa ajatuksiani blogiin ja kertoo kuulumisia!

Siitä on vuosi ja reilu kuukausi kun satutin selkäni. Välilevyn pullistuma todettiin magneettikuvien ja oireiden perusteella. Viime syksynä pystyin jo jonkin verran juoksemaan ilman oireita. Kuitenkin kävi niin, että väänsin nilkkani ja selkä alkoi uudestaan oireilla. Tarkoitukseni ei ollut jättää koko kautta väliin, mutta niin siinä kävi.



Nyt on tilanne se, että pahoja hermosärkyjä ei oo enää esiintynyt kun vaan ajoittain. Juoksemaan pystyin ensimmäisen kerran noin 2kk sitten. Juoksuasentoa piti muuttaa aika paljon, mutta pikkuhiljaa se jalka taas nousee! En osaa edes kuvailla miltä tää tuntuu. Mahtavaa!

Ensimmäiset pelit pääsin kokeilemaan nuorten harjoitusmaaotteluiden aikaan kun U16 pojat kohtasivat Englannin ja U16 tytöt taistelivat Israelia vastaan. PIKKASEN jännitti palata kentälle! Se on outoa miten sitä kokee, että jonkin taidon unohtaa. Koriksessa on kuitenkin niin monta asiaa mitä tuomarinakin tekee täysin lihasmuistin avulla, että kyllä se sujuu melkein pakostakin. Vähän kun pyöräileminen, kyllä se käsi nousee virheen merkiksi kun sen virheen havaitsee ja viheltää pilliin. Oli mahtavaa olla kentällä!

Tottakai on myönnettävä, että vaikka tuon juoksunkin osaa, ei se kunto ole enää sama kuin ennen loukkaantumista. Nyt siis vaan lenkille, spinningiin ja salille. Se, että saa vetää 3-5 treeniä viikkoon on jo ihan superia! Muutaman ylimäärisen lepopäivän joutuu ottamaan kun kroppa ei ihan pysy kärryillä treeneissä ja hermokipu yltyy välillä melko ikäväksi.

Tilanne on kuitenkin se, että I'M BACK!

Päivä kerrallaan on elettävä tän vamman kanssa. Ois mahtavaa jos tällä kaudella pääsisin purkamaan ajatuksia vähän muustakin kun omasta loukkaantumisestani. Tää vaan nyt on ollut pelkkää tätä eikä muuta koko vuosi.

Onneks elämässä on muutakin kun koripallo niin pysyy arjessa kiinni!

Kuntoutus jatkuu

Joskus on vaan todettava, että tässä on pakko pitää nyt kunnon tauko, ja antaa kropan ja mielen

kuntoutua. Jos joku ei tiedä niin satutin selkäni viime heinäkuussa ja olin 4kk sairaslomalla töistä sekä urheilusta. Onneksi oli kesä niin sai vähän nautittua olosta.

Vasemman jalan varpaat ei nouse.

Tutkimuksissa siis todettiin, että välilevyhän se siellä pullistelee ja aiheuttaa vasempaan jalkaan hermokipuja. Vaikeinta oli, että kivut pahenivat aina kun piti seistä tai kävellä. Pullistuma aiheutti myös vasempaan jalkaan halvausoireet, kuvassa oikealla varpaat ei suostu nousemaan. Vaikeinta oli ehdottomasti se, että joutui jäämään täysin paikalleen. Istuminen onnistui, nukkuminen välillä. En suostunut uskomaan, että edessä on pitkä sairasloma. Fysioterapialla ja kipulääkkeillä pääsin pikkuhiljaa kävelemään ja ruuanteko seisten alkoi onnistua ilman järkyttäviä hermokipuja.

Kesä vaihtui syksyyn ja kauden ensimmäinen turnaus meni kentänlaidalla. Olin varma, että kyllä tästä vielä syksyn juoksutestiin pääsen osallistumaan. Syyskuu vaihtui lokakuuksi ja sairaslomaani jatkettiin vielä neljällä viikolla. Ensimmäisen kerran pääsin juoksemaan 12.lokakuuta, lenkkini oli lyhyt ja tunteikas. Se tunne kun selkään sattuu enää vain vähän, keuhkot repee, mutta mä juoksen! Tuosta tunteesta pidin kiinni ja pääsin pikkuhiljaa treenin makuun.

Marraskuun alussa pääsin vihdoin takas töihin! Tuntui kuin en olisi koskaan ensihoitajan työtä tehnytkään, mutta pienen alkukankeuden jälkeen oli mahtavaa olla takaisin. Koska juoksu ei ihan heti ollut se helpoin tapa harjoitella, eksyin ensimmäisenä uimahalliin ja köytin itseni vesijuoksuvyöllä. Hallilta olikin sitten helppoa eksyä toiselle hallille koripallotreeneihin tekemään heitto- ja kuviotreenit. Selkätuki kireällä tuli juostuakin taas enemmän ja joka kerta kun saliin astuin ja otin ensimmäiset juoksuaskeleet, totesin vain, että kyllä tämä kipu tästä kunhan selkä lämpiää. Ehkä olis vaan pitänyt jarruttaa ja todeta, että en oo vielä kunnossa.

Joulukuun alussa tuli sitten se toinen stoppi. Tiukka koripallopeli, monta tiukkaa koria ja monta tiukkaa tilannetta. Kolmannessa erässä kova levypallotilanne ja NAPS, oikeanilkka ympäri. Kylmä,
koho, kompressio. Neljännen erän alussa teippasin nilkan ja koitin kävellä, eihän siitä mitään tullut. Päivystykseen ja nilkka kipsiin. Seuraavana päivänä röntgen - ei murtumaa. "Okei, kaks viikkoa ja oon takas kehissä".

Nyt on seitsemän viikkoa tapahtuneesta ja oon juossut kerran. Selkä rupes uudelleen oireilemaan kun treenatessa mun on käytettävä nilkkatukea ja se muuttaa juoksuasentoa. Viime viikolla kävin keskustelun, että eiköhän tässä nyt oo vaan kunnolla kuntouduttava, henkisesti ja fyysisesti, ennen kun voin olla täysillä taas kehissä. Se on järkyttävää kuinka paljon joutuu itsensä kanssa tekemään töitä, että ymmärtää olevansa täysin puolikuntoinen. Miten vaikeaa onkaan antaa itselleen lupa siihen, että ei ole pakko olla paras just nyt. Kuinka joutuu itseään muistuttamaan ettei ole terve.

Anna itsellesi aikaa, kuuntele kroppaas. Jos se ei jaksa, se on ihan ok. Välipäivä ja muutama kevyempi treeni on ihan ok. Sitten jaksaa taas paremmin. Mielikin on virkeämpi.

Siispä kuntoutus jatkuu. Tavoitteita en voi vielä kovin pitkälle laatia, ja jotta en aseta liian suuria paineita itselleni, pidän ne omana tietonani. Ensimmäisenä mä nyt kuitenkin suuntaan fyssarille.

Sen lupaan, että koriskentillä mut vielä nähdään, harmaassa paidassa!

Se toisenlainen kausi

Hep !

Suurin osa tuomareista on jo aloittanut kautensa ja niin minäkin, toki vaan hieman toisella tavalla tällä kertaa. Satutin selkäni kesällä ja tässä sitä ollaan sairaslomalla jo aika monetta viikkoa. Kuntoutus on saatu hyvälle mallille ja nyt toivottavasti pikkuhiljaa pääsen hermosäryistä eroon. Ei oo ihan hetkeen ottanut näin koville henkisesti. Tekemättömyys on pahinta.

Kauden voi onneks käynnistää monella tavalla ja tämä kausi on lähtenyt, vesijuoksun ja fysioterapian ohella, oikein vauhdikkaasti käyntiin uusien sääntömuutosten saattelemana. Koulutusta, koulutusta, koulutusta :) Uudet säännöt on tuoneet paljon avointa keskustelua koulutuksiin ja on siinä samalla käyty läpi niitä vanhojakin sääntöjä, hienoa ! Päivitetty sääntökirja löytyy täältä , FIBA:n tulkinnat täältä (toki tällä hetkellä vain englanniksi) ja "Väliaikainen heittokellon käyttöohje" tästä .

Tsemppiä kaikille kauteen 2014-2015 ! 

#recover

#instructor & #student

Minä tuomarina - Get In The Game

Benkun pyynnöstä kirjotin ajatuksiani siitä miksi oon tuomari ja nyt se teksti sitten on julkastu !

http://www.getinthegame.info/

Käykää toki lukemassa :)